RSS:
Merkinnät
Kommentit

Kävimme viikonloppuna vähän omatoimi treenaamassa, otimme Tytin ohjeistuksella hyppytekniikkaa

YouTube Preview Image
Wilmerillä kolisi aika paljon rimat ja puhina kuului suorituksesta, joten näitä pitää harjoitella lisää.

Nipsu pääsi myös kokeilemaan
YouTube Preview Image

Samalla treenattiin putkeen lähetyksiä ja etenemistä, sekä paria ohjausta (saksalaista ja twisteriä). Viikkotreeneissä talven teema on kepit; eri kulmat, takaaleikkaus ja leijeröinti. Nämä meidän siis pitäisi hallita keväällä :D

Kivet sulaa?

Olen seurannut viime viikosta asti Wilmerin virtsan ph arvoa, joka oli sunnuntaihin asti arvoltaan 6. Sunnuntaina kuitenkin ph nousi 7 ja pysyy siinä edelleen. Soitin aamulla eläinlääkäriin ja kysyin onko tuo ihan normaalia. Struviittikivet muodostuvat juurikin tuolla ph ollessa 7 tai enemmän. Tässä kohtaa näyttäisi ihan positiiviselta että arvo on noussut, sillä se voi olla merkki siitä, että kivet alkavat sulamaan. Jos kuitenkin tuo nousee edelleen ja jotakin muita muutoksia tulee, niin olen taas yhteydessä eläinlääkäriin.

Tältä näyttää ph paperi, jota saa apteekista (hintaa alle 20e ja rullassa 5m, riittää siis kauan)

(kuva kopioitu riihivilla.com sivuilta)

Talvi

Tänään oli touhu päivä koirilla, sillä minun jalkani vihoittelee. Koirat pääsivät lähimetsään riehumaan ja minä selvisin hyvin pienellä liikunnalla

Kotipihassa vielä vähän hiirijahtia

Valmennus

Eilen oli tämän vuoden ensimmäinen Anne Huittisen valmennus

Taas oli oikein kiva rata ja vähän opeteltiin leijeröintiä. Olemme varmaan kerran aikaisemmin kokeilleet leijeröintiä ja tätä tulisikin harjoitella rutkasti enemmän. Tässä kuva kertoo parhaiten mitä leijeröinti tarkoittaa

Eli ohjaaja ei kulje heti koiran vieressä vaan väliin jää este, tässä tapauksessa puomi. Koiran on siis tarkoitus suorittaa itsenäisesti este (tässä muuri).

Tässä koko rata

Tässä selvittiin yksinkertaisella ohjauksella, takaaleikkauksia ennen estettä 8, 17 ja 26.  Itselle teetti ongelmaa esteen 21 ja 22 välinen ohjaus. Tässä koira piti saada kääntymään tiukasti putkelle, mutta olin joka kerta hieman liian hidas.

Palautetta saimme siitä että Wilmeriä tulisi vähän laihduttaa. Lisäksi minä voisin luoda koiralle lisää intoa, sillä vauhtia voisi koirasta vähän vielä irrota. Linjoihin pitää myös kiinnittää huomiota, sillä niillä pystytään myös hiomaan sekunteja pois. Jossain vaiheessa intoilinkin aika paljon radalla, mutta se taas häiritsi liikaa ohjaamistani, joten sopivaa tasapainoa ei vielä ole löytynyt.

Kuten arvattavissa oli, RC:n virtsakiviruoka ei sovi Wilmerin mahalle. Uloste on löysää ja joka kerta joutuu pylly pesulle. Muutama päivä sitten aloitti ulosteen syömisen, joten eipä siellä mahassa taida kaikki olla kunnossa. Uskoisin että taas tuo kana aiheuttaa ongelmia, sillä aikaisemmatkaan kanapohjaiset nappulat eivät ole sopineet.

Soittelin eläinlääkäriin josko vaihdettaisiin ruoka, nyt päädyimme hillsin purkkiruokaan. Hetken miettimisen jälkeen aloin laskea paljonko tuo ruoka tulee kustantamaan… yli 100e kk yhdelle koiralle, eli hills ruoka saa jäädä pois. Soittelin sitten pariin toiseen eläinlääkäriin ja kyselin lisää kotiruokinta mahdollisuudesta, sillä en alunperinkään halunnut hoidoksi nappulaa tai purkkiruokaa. Toisesta sain hyvän vinkin, jolla aiomme aloittaa jo heti tänään. Tärkeää tässä on siis se, että magnesiumia on mahdollisimman vähän ja pissan tulee olla tarpeeksi hapanta. Kylkeen hain vielä homeopaattisia lääkkeitä ja ph-testejä. Näillä siis koitetaan eteen päin!

Nyt on korkattu ensimmäiset kakkoset

Ensimmäiseltä radalta hylätty. 10 esteelle asti meni hyvin, paitsi Wilmeri hidasteli puomilla, ajattelin vain että nyt täytyy lisätä vauhtia…. enkä sitten enää katsonut eteeni ja suoritimme 11 esteen sijasta esteen 3, tästä siis hylätty. Voitte arvata, että ketutti kuin pientä oravaa jonka käpy on varastettu

Videota ei suorituksesta ole, mutta rata oli jotakin tänne päin

Kakkosrata menikin sitten paremmin, sieltä nolla ja ensimmäinen LUVA!

Tästäkään ei ole videota ja rata oli jotakin tällaista

kuva weheartit.com

Uusi vuosi vaihtui rauhallisesti, niin meillä  ihmisillä kuin koirillakin.

Koitin etsiä olenko kirjoittanut viime vuonna mitään tavoitteita meille, mutta en löytänyt. Kaikki siis varmaan on toteutettu mitä on pitänytkin.

Yksi haave ainakin toteutui, eli nousimme agilityssä 2.luokkaan. Nyt ilmoittauduinkin agikisoihin 8.1, ensimmäiset kakkosluokan kisat, jaiks!

Kävimme treenaamassa tiistai iltana kisoja varten, jolloin sattui jotakin kurjaa. Huomasin että Wilmeri pissaa verta. Otin keskiviikko aamuna pissanäytteen ja toimitin sen eläinlääkäriin.

Tärkeää muistaa pissakokeisiin mentäessä:

  • puhdas näytekuppi (suositellaan joko keitettyä astiaa, käsin tiskattua)
  • näyte saa olla max 4h vanhaa
  • näytettä tulisi saada reilummin, jotta riittää näytteisiin. Puoli desiä riittää hyvin. (minä toimitin vain muutaman millin, koska enempää en saanut)
Soittelin aamupäivällä lääkäriin, jos näytettä ei ollut riittävästi, niin otan uuden. He olivatkin jo ehtineet saamaan tuloksetkin… Virtsassa oli paljon verta, proteiinia ja jotakin kolmatta. El antoi meille iltapäivälle ajan, sillä poika pitää ultrata, jotta nähdään mikä on vialla. Tässä vaiheessa ehdin jo ajattelemaan vaikka mitä kauheuksia ja loppu työpäivä menikin kurjasti. Vihdoista viimein työpäivä päättyi ja pääsimme eläinlääkäriin. Ultrassa näkyi virtsakiviä, eli hätä ei ollut niin paha kuin se mihin olin varautunut.
Hyvä muistaa ennen ultraa:
  • Täydestä rakosta on paljon helpompi nähdä poikkeuksia, kuin tyhjästä rakosta
  • ei tarvitse nukutusta
Hoidoksi tässä vaiheessa annettiin RC Urinal S/O ruokaa, jota pitää syöttää 6 viikkoa. Tämän jälkeen on uusi ultra ja katsotaan onko kivet lähteneet sulamaan. Nyt vain suurin ärsyyntyminen on tuon ruuan vaihdon kanssa. Nyt kun juuri olimme löytäneet sopivan ruoan, niin taas joudutaan palaamaan nappuloihin. Eläinlääkäri ei suositellut kotiruokaa sulatuksen ajaksi, sillä nyt on ensisijaisen tärkeää oikeasti saada kivet sulamaan.  Kotiruokaa voimme jatkaa 6 viikon jälkeen, jos RC:n ruoasta on ollut tehoa. Sain eläinlääkäriltä reseptin, jota voimme pitää ehkäisevänä ruokintana jatkossa. Magneesiumia, fosforia ja liikaa proteiinia pitäisi välttää ja virtsa pitäisi pitää happamana. Huoh, kuinka hankalalta nyt ruokkiminen taas tuntuukaan. Netistä löytyy jonkin verran tietoa, mutta osa on aika kyseenalaista, joten pitää tutkia vielä lisää ja sitten kysellä lääkäriltä seuraavalla käynnillä mikä pitää paikkaansa.

Perunapelto

Eilen kävimme Fysioterapeutilla, Elina Karhumäellä. Selkä tuntui perunapellolta, oikealla puolella rintarangassa oli patti, samoin vasemmalla lantiossa. Näitä käsiteltiin ensin laaserilla, jotta pääsi syvemmältä hoitamaan. Todennäköisesti Wilmerin epäedullinen etupään rakenne aiheuttaa näitä ongelmia eli agility itsessään ei koiraa rasita, vaan arkielämä.

Apua arkielämän rasitukseen, on kieltää turha hyppely. Laminaattilattia uudessa asunnossa aiheuttaa liukastelua, joten eilen laitettiinkin makuuhuoneesta matot pois ja sänkyyn ei ole enää tulemista. Matot siirsin muuhun asuntoon, jotta nyt muualla olisi turvallisempaa kävellä.

Nyt sitten täytyy taas ottaa itseään niskasta kii ja alkaa taas jumppaamaan, varsinkin etupäätä. Viime käynnin jälkeen jaksoinkin pitää 5 viikkoa päiväkirjaa jumpasta, venyttelystä, lenkkeilystä jne. Tämä kuitenkin stoppasi sen jälkeen kun Wilmerille tuli äkillinen ontuminen. Aloitin jo äsken tekemällä kahdelle viikolle suunnitelman, kunhan nyt vaan muistan täyttää ja seurata sitä!

Valmennus

Eilinen valmennuksen ratapiirros näytti tältä

6. este jäi kokonaan pois, 16. este oli rengas ja 25. hypättiin toisesta suunnasta.

Ongelmia minulle tuotti 6. ja 7. esteen ohjaus (piirroksessa 7 ja 8), en meinannut löytää lainkaan sopivaa ohjausta. Oman vartalon käyttäminen tuottaa välillä ongelmia, enkä osaa tehdä hienoja liikkeitä, joten jotakin yksinkertaista oli sovellettava. Annen avulla kuitenkin löytyi lopuksi minulle hyvä ja helppo ohjaus. Oli hyvät treenit taas!

Wilmer täytti viime perjantaina 2.12 4 vuotta, kuinka aika onkin mennyt nopeasti.

Ruokintaankin on taas tullut pieni muutos, sillä barffi ruoka ei oikein enää kelvannut. Kumpikaan ei suostunut syömään teelusikallista enempää päivässä. En siis halunnut pitää koiria paastossa, joten nyt syödään taas kypsennettyä ruokaa.

Vanhemmat artikkelit »


Mainos